Multitasking

"Kukin taaplaa tyylillään", kuten kuuluu eräs suomalainen sananlasku. Tosin kovin monelle nykyihmiselle verbi "taaplata" ei ehkä sano kovinkaan paljon, mutta tämä internetin ihmeellinen tietovaranto kertoo sen merkinneen alunperin lautojen tms. sahatavaran pinoamista valmiiksi tapulin rakentamista varten. Ja ilmeisesti jo tuossa tapuleiden rakennusmateriaalien pinoamisessa lienee olleen persoonakohtaisia eroja ja pinot ovat syntyneet kunkin tekijän kykyjen, tapojen ja tottumusten mukaan.

Mitä tähän tämän blogin villasukkaprojektiin tuleen, niin totesin tuon suomalaisen sananlaskun pitävän edelleen hyvin paikkaansa minun ja neulomisen suhteen. Sohvalle kerääntyneeseen epämääräiseen röykkiöön oli päätynyt vain osa keskeneräisistä ja melkein valmiista villasukkatekeleistäni, mutta siinä jo huokaisin itselleni, että miten muutamassa viikossa voikaan saada neulontaprojektinsa näin levälleen. Laukuistani löytyy tällä hetkellä neljä puikoilla olevaa sukanalkua, ja käydessäni missä tahansa kaupassa huomaan hakeutuvani automaattisesti lankahyllylle hamstraamaan "ihan vain yhden pienen ja kivan ja erilaisen lankakerän".

Neulominen toimii siis samoin kuin suuri osa muustakin elämästäni: rakastan multitaskaamista, monen asian tekemistä yhtä aikaa ja sekavassa järjestyksessä. Opiskelijana tunnistan itseäni kovasti holistisen oppijan oppimistyylistä ja arjen järjestymisessä nautin tietystä spontaaniudesta, vaihtelusta ja ennakoimattomuudesta.
Oppimistyylejä tai tiettyjä ihmisten taipumuksia ei toki voi yksinkertaisesti arvottaa hyväksi ja huonoksi eikä niitä voi ainakaan kokonaan kopioida itselleen joltain toiselta. Tämän kaksi viikkoa kestäneen villasukkaprojektin aikana olen kuitenkin taas kerran mietiskellyt ensiksikin sitä, että kaikki osat omassa elämäntyylissä eivät ole annettuja ja muuttamattomia osia minuuttani. Taipumus johonkin työskentelytyyliin on varmasti osittain synnynnäistä, mutta tapoja ja tottumuksia luomalla on mahdollista ohjata itseään valitsemaansa suuntaan. Tässä itsensä ohjaamista olennaista on kuitenkin se, että ensiksi tiedostaa oman tyylinsä, mikä on ollut näiden viikkojen toinen pohdintojeni aihe. Mitä enemmän ymmärtää mielensä toimintaa, sitä paremmin osaa motivoida itseään toimimaan tavoittelemallaan tavalla - kuten esimerkiksi neulomaan kokonaisia sukkapareja sinnikkäästi loppuun.

Millainen neuloja sinä olet?

Positiivinen haaste

Kerronpa vähän omasta kosketuspinnastani Venäjälle ja villasukkiin.

Olen käynyt Venäjällä kaksi kertaa. Molempina Viipurissa –Ensimmäisellä kerran isovanhempieni kanssa tutustumassa karjalaisiin sukujuuriini ja toisella kerralla vierailemassa (leikkimässä ja lakkaamassa kynsiä) lastenkodissa. Tästä lastenkodista jäi ihan hyvä kuva: olot olivat vaatimattomat, mutta vaikutti siistiltä ja lämminhenkiseltä. Mutta niin...kylmempää oli! Lastenkodista sain kirjevaihtokaveriksi yhden ihanan tytön. Olemme kirjoitelleet kahden vuoden ajan.  Kesän lopussa sain häneltä kirjeen, jossa ei ollut mukana englanniksi käännöstä (en osaa siis venäjää kuin alkeet).  

Syksyn alkukiireet lykkäsivät vastaamista. Lopulta sain sovittua HK:n kanssa, että nähtäisiin ja hän suomentaisi minulle kirjeen. Satuin HK:ta odotellessa törmäämään kappelilla Eevikseen ja pyysin malttamattomana, voisiko hän jo vähän ”raaka-suomentaa” kirjettä. Lopulta HK:n saavuttua minulla oli kaksi kääntäjää, jotka taistelivat välillä hieman mystisten virkkeiden kanssa.  Keskustelu sukkuloi aiheesta toiseen, mutta jossain vaiheessa Eevis kertoi  meille villasukka-unelmastaan, ja innostus levisi...

Niin, tässä vaiheessa pitää myöntää, ette ole kovinkaan ahkera neuloja. Saan vuodessa aikaan yhden valmiin tuotoksen, jos sitäkään… Olen elämässäni neulonut yhteensä 3 sukkaparia (ja yhden parittoman). Lankoja ja toteuttamattomia suunnitelmia on kuitenkin ainakin korillinen. Aloittaminen on minulle helpompaa kuin valmiiksi saattaminen.  Tässä on kuitenkin positiivinen haaste ja deadline sukkaparin valmistumiselle.  Ehkä siinä samalla saan kipinän lopuillekin langoille… 

Miksi?

Villasukkia Venäjälle, miksi juuri tuonne itärajan taa? Tuo maa, jossa ihmisoikeudet ovat vinossa, korruptio kukoistaa, viinaa kuluu melkein enemmän kuin suomalaisilla ja Putin hallitsee suvereenisti kaikkea mahdollista.

Taustastani voi lukea hieman lisää "Kirjoittajat"-välilehdeltä, mutta avaan hieman tässäkin tätä Venäjä-teeman läheisyyttä itselleni. Olen viettänyt elämästäni jo lähes puolet innostuen tuon maan paremmista puolista; pidän ruoasta, pääasiassa pidän venäläisestä mentaliteetista, joka on niin lähellä suomalaisuutta melankoliassaan, mutta on kuitenkin paljon yhteisöllisempi kuin tämä länsimaisen individualismin leimaama kulttuuri, jossa elän. Pidän tuosta kauniista kielestä (jota en kuitenkaan osaa tarpeeksi hyvin, jos yliopistomme opetushenkilöstöltä kysytään), pidän monesta muustakin asiasta. Kaikki tämä innostus on johtanut siihen, että vuosien aikana olen useamman kerran tehnyt visiittejä rajan taa. Ehkä koskettavimpia näistä ovat olleet lähetysmatkat, joita olen leireille ja lastenkoteihin tehnyt. Vaikka olemme usein olleet ns. hyväosaisten lasten leireillä, muutamana vuonna tielle on osunut myös lastenkotilapsia. Tilastot kertovat karua kieltään; näistä lapsista liian iso osa (ei, en muista prosenttiosuuksia) päätyy kadulle, rikollisuuden pariin, vankilaan tai ennenaikaiseen kuolemaan.. Toisaalta lastenkotien olot eivät ole aina parhaita mahdollisia, ja kylmyys on tuttu kaveri etenkin talvella.

Tämän takia haluamme olla tekemässä jotain konkreettista ja auttamassa sillä, mitä osaamme; itse olen tässä enemmän ja vähemmän neulonut aktiivisesti pari vuotta, ja idea villasukkien neulomisesta lahjoituksena kypsyi hiljalleen toteutuskelpoiseksi projektiksi. Toisaalta neulominen nuorten keskuudessa on lisääntynyt taas viimevuosina aktiviteetin tullessa lähes muoti-ilmiöksi (kyllä, olen tehnyt tästä ihan oikeaa tutkimusta!) ja uskon, että halukkaita toteuttamaan tätä "näkyä" löytyy. Vaikka en koskaan voi muuttaa koko maailmaa, tämä on pieni askel siihen, että jollekkin se olisi edes hieman lämpimämpi paikka.

Jokaisella meillä osallistujalla on oma syynsä lähteä mukaan; kellä se liittyy enemmän maahan, kellä aktiviteettiin, kellä molempiin, mutta haluan uskoa, että jokaisen päätöksen taustalta löytyy halu auttaa.

Miksi sinä lähdit mukaan?

Annan eka sukka

Vaikka tämä viikko olisi sisältänyt opiskelukiireitä ja kaikkea muuta aikaa vaativaa, niin annoin itselleni luvan aloittaa ensimmäisen villasukkaparini! Ja kuinka kivaa neulominen taas onkaan!! Abstraktin opiskeluajattelun vastapainona on ihana tehdä jotain, jossa tekemisen jäljen näkee konkreettisesti.

Tosin rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että tämä ensimmäinen villasukka ei ole syntynyt ihan täysin ilman alkukankeutta. Edellisestä villasukastani on kulunut varmaan pari vuotta ja kun kunnianhimoisesti valitsin neuleohjeeksi palmikkokuvioiset sukat, niin olen purkanut ja aloittanut uudestaan ekan sukan ehkä viidesti. Ehkä seuraava sujuu jo paremmalla rutiinilla..

Mutta joka tapauksessa neulominen, kahvikuppi ja Gilmoren tytöt ovat olleen täydellistä sateisen lauantai-iltapäivän vietettä!

Alussa oli kahvihetki...

En luule erehtyväni paljoakaan väittäessäni, että moni hyvä idea on syntynyt iltapäivän kahvihetkessä - ja yhteen sellaiseen sijoittuu myös tämän projektin alku. Ylipitkäksi venähtänyttä yliopistolounasta syöneet Eevis ja Anna olivat kiivenneet kahville viidennen kerroksen kampuskappeliin ja istahtaneet siellä samaan pöytään Helenan ja Piritan kanssa. Melko pian kahvikeskustelun aihe kääntyi ensin Venäjään ja sitten käsitöihin, ja jotenkin vain tuosta yhdistelmästä syntyi konkreettinen suunnitelma niputtaa samaan projektiin Venäjä, neulominen ja halu tehdä hyvää.

Ja vaikka jotkut projektin yksityiskohdat ovat vielä avoimia, niin  meillä on vahva usko siihen, että lupaavan alun jälkeen jatkoa seuraa!